Osa 25: Jos asuisi yksin...

Suunnitelmana oli kiirehtien käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteet, mutta suunnitelma täytyi vaihtaa sotasuunnitelmaan kuullessani olohuoneesta television ääniä. Minulla ei ollut aavistustakaan tietäni häiritsevästä henkilöstä, en ollut tiennyt kenenkään olevan kotona vielä tähän aikaan illasta. Pistin hapen kerrankin kulkemaan kehossani pulppuilevana jokena sisälläni tyrskyillen vetämällä syvään henkeä. Yksin asuessani voisin tulla ja mennä vaikka klovnin näköisenä saamatta kommentteja samassa kämpässä asuvilta, ellen sitten huomaisi lamppujen alkaneen nauraa ulkonäölleni. Yksin asuessani voisin täydellisesti eristäytyä muista, minä olisin ainoa, joka voisi päästää ketään sisään. Jokaisena aamuna raahautuisin asunnolleni kampelaa littanammassa kunnossa, silmät eläimillä koristellun hyrrän lailla pyörien, mulkoillen ympäristöä melkein kuopistaan ulos pullahtaen. Karmeiden silmieni takia en hahmottaisi edes oikeaa ovea. Täyteen aineita pumpattua katsettani olisivat ripsiväritkin paenneet kaulalle asti. Olisin ihan rappiolla, sitä en epäillyt yhtään. Enkä voisi tapella Sen kanssa, joten täytyisi ottaa vartaloni muodot uusiksi moukaroivia matseja satunnaisten partaveikkojen kanssa.

”Cool tyyli”, veljeni kommentoi askeleideni häirinneen minunkin kasvoistani saman värisinä löytyvien silmien ja television välillä vallitsevaa magneettista vetovoimaa. Sasun ilme ei värähtänytkään sen nopean vilkaisun aikana, vaikka en minä verisillä jäljillä normaalisti korosta rikkinäisiä farkkujani. Muuten olisin pitänyt lahkeet käärittyinä ylös, jolloin vain suuret laastarit polvissa ja kämenissä olisivat antaneet tyylilleni omaleimaisuuden viimeistelemän suolaripauksen, mutta kävellessä lahkeet eivät olleet pysyneet tahdolleni suopeina, vaan nousseet hallitsijaansa vastaan, jolloin olin luopunut vallasta.

”Kaupungin spurgut varmasti kävi liiankin intoina, kun huomasivat tasoisensa tytön”, Sasu virnuili, mutta tuntui puhuvan enemmän ruudun takana eläville ihmisille, kuin minulle. Juuri sopivasti Sasun vitsin jälkeen televisiosta kuului naurua, eivätkä silmäni olisi kasvaneet kummituseläimen aina hämmentyneiden silmien kaltaisiksi, vaikka veljeni olisi luullut hahmojen nauravan hänen vitsilleen.
”Kiitos”, naurahdin voidessani kerrankin reagoida Sasun heittoon muutenkin kuin antamalla silmieni yllä loikoilevien karvamatojen kurkotella lämpöä hohkaavaa aurinkoa lähes sokeat silmänsä ummistettuina kiinni.

Kävin pikasuihkussa, pieniä jäästä muotoiltuja, mutta ihoon solahtavasti uppoavia neuloja tuntui sinkoilevan olkapäilleni ja juuri niin halusinkin tuntea. En tuntenut itseäni enää kokonaista, mädäntyessään pörräileviä ötököitä säpäleiksi menneellä, mutta vieraanvaraisella sydämelläään paikalle kutsuvaa antilooppia syöväksi luolamieheksi. Lemuavasta eläimen nahasta huolimattomasti kokoon kursitut vaatteenikin pääsin vaihtamaan reikäneulosta olevaan väljään paitaan ja käytössä itseensä reikiä syöneisiin, tummanharmaisiin farkkuihin. Rastat vedin vaihteeksi tönkölle ponnarille taakse, joten suomalaisia muinaisuskoja edelleen totena pitävä marttakerholaisnaapurimme voisi pelästyä törmätessään rappukäytävässä ihmisten käytöksestä ärtyneen talonhaltijaan, joka uhkaa polttaa koko rakennuksen yhdeksi pieneksi tuhkakeoksi.

”Menetkö treffeille sen joulupukin kanssa?” Sasu naureskeli joutuessani kävelemään jälleen hänen ohitseen päästäkseni eteiseen tekemään lähtöä.

”En, mutta onneksi Mikon naama ei muistuta karvaista gorillaa, jonka silmämunissakin melkein kasvaa karvoja”, vastasin heittäen samalla lievästi tupakalta haisevan nahkarotsin niskaani. Joulupukkia hevarista olisi varmaan vaikea lähteä muovaamaan, mutta toisaalta Mikko tuli loistavasti toimeen ainakin pikkusiskonsa kanssa, niin miksei muidenkin lapsien. Kasvattaisi siistiksi trimmattua partaansa puoli metriä ja värjäisi valkoiseksi, niin voisi jopa pärjätä aitopartaisena pukkina.
”Toivon, ettei tämä tietoisku shokeeraa liikaa, mutta miehillä yleensä kasvaa partaa jo ennen kuin he täyttävät 50 vuotta”, huikkasin vielä hilpeästi ovenraosta, minkä jälkeen paiskasin ulko-oven kiinni ja kiirehdin rappuja pitkin alas.