Osa 24: Huutoni kaikuu toisen suusta

Tartuin Iiaa olkapäistä kiinni, hän yritti räpiköidä vapauteen. Kaaduimme kukkien sekaan, en vieläkään ollut kiinnittänyt niiden lajikkeeseen huomiota, vaikka olin katsellut, kuinka Iia aikaisemmin nyhti niitä irti maasta. Kukkia kuin kukkia, yhdentekeviä kasveja joka tapauksessa.

”Sä se epäreilu olet”, murisin hänen korvaansa saaden nenääni melkein osuman hänen yrittäessään rimpuilla pois vankasta otteestani. Iia oli täynnä vihaa, tuli mieleen hyökkäävä parvi ampiaisia. Kierimme, rimpuilimme ja yritimme päästä niskan päälle, se oli oikea, fyysinen tappelu, vaikkemme kumpikaan olleet niin vahingoittavia, kuin mihin olisimme pystyneet.
”Päästä irti!” Iia huusi niin, että teki mieli painaa kädet korvien suojaksi. Kuitenkin kieltäydyin tottelemasta, painoin huuleni allani epätoivoisen vihaisena rimpuilevan Iian kaulalle. Hänen kaulansakin oli jännittynyt raivosta, tuntui kuin ihon sisällä olisi ollut äärimmilleen kiristettyjä kitaran kieliä, jotka voisivat milloin tahansa napsahtaa poikki.
”Älä koske muhun!” hän karjui, kuulin pääni sisällä pienen klik-äänen merkiksi, että kaksi katkenneen sähköjohdon pätkää saatiin taas sähköä kuljettavaksi putkeksi ja lamppu syttyi. Minä huusin samoja sanoja yöllisessä tappelussa Sen kanssa. Makasin lattialla räkääni miltei tukehtuen, hiukset kyyneleistä märkinä ja yritin turhaan potkia tieni vapauteen. Muisto sai minut kohottamaan ensin pääni, lopulta kelasin virvelillä itseni istuma-asentoon Iian jalkojen päälle. Välillämme taisi kulkea näkymätön, mutta vahva ja joustamaton siima, sillä allani oleva tyttö nousi istumaan samaa tahtia kanssani. Silmissä ei enää ollut vihaisena köyhän pikkukylän kirkkoon iskeviä salamoita, jotka aiheuttaisivat kaaoksen saadessaan kirkon ympärille kerääntyneet, keskiajan talonpoikaistyyliin pukeutuneet ihmiset juoksentelemaan kädet ylös nostettuina ympäriinsä, kuin valkoisen haamun nähneet hamsterit suu auki kauhistellen. Nyt syvälle silmiini sukeltavissa silmissä näkyi erilaisia kipinöitä, samanlaisia kuin kauniissa tähtisadetikuissa.

Hiljaisuuden tuuli pyyhälsi välistämme, kun molemmat odotimme toisen päättävän jääkauden pituiselta tuntuvan ajanjakson suudelmalla. Taisteltuani liian kauan minua puoleensa vetävää magneettia vastaan, annoin kerralla periksi ja paiskauduin vasten magneettia. Suutelin Iiaa, se oli kaukana hennosta ja tilannetta tunnustelevasta suudelmasta. Fiiliksiä tarkastellessa tuntui kuin olisimme molemmat odottaneet vuoden tätä suudelmaa. Käteni kulkivat pitkin Iian selkää yrittäen saada tästä kaikesta mahdollisimman paljon irti. Tunsin Iian hymyilevän veikeästi huuliani vasten, joten olin kummastunut pöllö pyöreiden lasiensa takana hänen ohjatessa määrätietoisesti käteni pois selältään.

”Älä koske”, hän komensi vasten huuliani ja poisti hämmennykseni kiskoessaan minut mukanaan entistä ihanampaan suudelmaan. Hänen painaessa käteni käskevästi selkäni taakse, tunsin itseni tuhmia tehneeksi koiraksi, joka pakotettiin napakalla käskyllä lattialle istumaan siksi aikaa, että sotkut on siivottu. Tajusin, mitä Iia halusi ja virnistin ihanan monivivahteisia, tupakkaakin koukuttavampia huulia koskien. Tuoksu ei ollut helmiäsimäisen hedelmäinen eikä raamikkaan maskuliininen. Iia tuoksui salaperäisen sademetsän androgyynille olennolle, josta irtaantuvaa, ilmaan leijumaan lähtevää, huumaannuttavaa tuoksua minä imin sisääni. Odotin, koska Iia päästäisi omat halukkaat, mutta toistaiseksi selkänsä takana siivosti odottelevat kätensä valloittamaan vartaloani kuin innostuneet tutkimusmatkailijat tuntemattoman, seikkailuja vahvasti lupaavan vuoren juurella reput selässään, valmiina sanomalehtien myyntivaltiksi.

”Tissit vai perse?” Iia kysyi tehden itsestään tikanheittoruoritukseni maalitaulun oudolla kysymyksellään.

”Eihän sulla ole kumpaakaan”, naurahdin kummastellen. Oliko tämä kompakysymys tai Iian lesbopiireissä oppima insidearvoitus? Armeijana liikkuessaan poppoo näytti silmissäni sanakirjamaisen stereotyyppisten lesbojen kokoukselta, johon ei voi olla täysivaltaisesti kuuluva, ellei elämän suurimpana tavoitteena ole istua puupenkillä jalat ristiin puristettuna, sormet syyhyämään saavassa puutteessa kärvistelevältä vaikuttaen, vaikka heidän porukkansa välisiä seksikokeiluja voisi kätevästi kaavoittaa abstraktilla ristipistotyöllä. Tyttö Y oli X:n kanssa ja X kaksi kertaa Z:n kanssa, eikä pidä unohtaa Y:n seurustelleen Z:n kanssa kuukausi sitten. Pistoja täytyisi vetää toistensa yli ja ali, välillä kierros kolmen langan ympäri ja viisi pistoa oikealla, heti perään kahdeksan alaspäin. Joka yö täytyisi herätä täydentämään työtä vähintään yhdellä uudella pistolla. Muutama porukan jäsenistä saa minut viihtymään seurassaan, mutta olisi lähinnä painajaismaista viettää iltaa sisäsiittoisen näköisessä porukassa.
”Kumpaa ominaisuutta sä katselet naisissa? Vai houkuttaako miehet enemmän?” Iia kysyi vakavalla naamalla, tilanteessa oli vähemmän järkeä kuin kultakalojen yleisurheilukisoissa, joissa koreat kalat voisivat jopa pärjätä kuivanmaan pituushypyssä, jos näkisivät ponnistusviivalta virkistävän vesisaavin ja pomppisivat lätsähtelevien äänten saattelemana kohti sinisenä hohtavaa pelastustaan.
”Nähdään, muuten rockin kuningas joutuu odottelemaan”, tajusin juuri sopivasti ja vedin Iian kädet pois paitani alta. Kevyt suukko hänen hämmennyksestä auenneille huulilleen, ennen kuin jätin gasellin yksinään pienelle kallion tasanteelle, josta pääsisi pois vain vaaroja kohti loikkaamalla.

”Tiedän sinun lukinneen kaikki tällaiset asiat mielesi sisäiseen vankilaan, mutta voisit jo vapauttaa ne. Maa mun jalkojeni alla ei kallistu mihinkään sun suuntautumisesi mukaan. Haluaisin vain, ettet sinä olisi noin hukassa. Oli lesbo tai ei, ei ole normaalia ruveta väkivaltaiseksi tai sulkeutuen häipyä paikalta sen sanan kuullessaan”, Iia jutteli selälleni, jota sitäkään ei kiinnostanut. Selkäni poistui matkassani pois Iian psykologia leikkivien ja samalla huomiotani pöydän vieressä tunteikkaina kerjäävien nappisilmien näkyvistä.