”Mun ei selvästikään olisi pitänyt kysyä sitä, sori”, Mikko pahoitteli ystävällinen hymy huulillaan. Ilmaisin mahdollisimman vähäeleisellä hymyllä kaiken äskeisen olevan jo niin tarpeetonta historiaa, ettei sitä mihinkään ole kirjoitettu muistiin eli koko juttu on kerennyt unohtua jo.
”Kai sä silti ymmärrät, etten voi mitenkään tietää kiellettyjä puheenaiheita ja välttää niitä, jos en tiedä sun elämästä mitään. Sä olet mulle ihan arvoitus”, hän totesi. Ymmärsin kyllä, mitä hän tarkoitti. Samaa ovat monet muutkin sanoneet: olen kuin liukas sintti, josta ei vain yksinkertaisesti saa mitään otetta, eikä tiedä mitä apuvälineitä käsittelyyni täytyisi käyttää. Vaikeudesta huolimatta minut halutaan saada pyydystetyksi, sillä olen hauskaa seuraa.
”Kaikki menee loistavasti, jos ei puhuta mistään minuun liittyvästä”, kerroin virnistäen, sillä tuo kuulosti tärähtäneen vanhuksen hullulle päähänpistolle. No mistä saisi jutella? Orvokeista ja kissankelloista, lastenlasten koulumenestyksestä ja heidän menestyksekkäästä käsityökerhon pitsinvirkkauskisan voitostaan. Mikko ei näytä ihmiseltä, jolla olisi noista mistään kokemusta, joten ehkä istumme hiljaa vierekkäin, kunnes koittaa uusi alkuräjähdys ja kaikki kehitys nykyhetkeen saakka käynnistyy uudelleen, jolloin tapaamme taas Mikon kanssa ja voimme uudelleen istua hiljaa vierekkäin.
”Okei, sopii mulle. Varaudu vaan, aion noudattaa tuota niin orjallisesti, että kyllästyt ja räjähtäen sepität koko elämäntarinasi läpi”, hevari ilmoitti ja tumppasi tupakkansa maahan, minä tein saman perässä. En jaksanut masentaa Mikkoa kertomalla, ettei minun olisi mahdollista ikinä avautua kenellekään ihan vain siitä syystä, että ei kiinnosta. Kun Mikko kerran aloitti tuollaisen leikin, päätin itse olla kertomatta edes lempi jäätelömakuani tai mielipidettäni jostain bändistä, jos Mikko sattuisi kysymään.
”Ei mentäisi meille? Sisällä on viileämpi kuin ulkona”, Mikko ehdotti rennosti, kuin olisimme kavereita ja olisin ollut heillä vähintään sata kertaa kylässä.
”Sä siis kävelit tänne löytääksesi mut ja ehdottaaksesi tuota?” naurahdin, ihan oikeasti naurahdin Mikon seurassa ilman, että kukaan aseella uhaten käski päästää naurua siihen väliin.
”Kauppaan mä olin matkalla, mutta onneksi se pysyy auki, vaikka en juuri nyt sinne menisikään. Sori, jos totuus saastutti kaikki sun pilvilinnat”, Mikko selitti. Kauppaan minä olin ajatellutkin hänen olleen matkalla.
Moni tyttö olisi tanssinut tähtien ympäröimänä ja täpinöissään hihitellyt kuun kanssa ennen supernovamaista, onnen ja vatsanpohjassa räpistelevien ihastumisen tunteiden räjähtämistä ympäröivään avaruuteen. Taivaan tähtiä kukkaisniityllä maaten katsellessaan, sormet suloisesti lomittain, toinen kesärakkauden löytänyt pari näkee kiinnostavan erilaisen, ilotulitusta muistuttavan valoilmiön taivaalla ja varovasti suutelevat ensi kertaa toisiaan näyn innoittamana. Minun sydämeni ei heittänyt edes kaksoisvolttia, enkä kimeän tyttömäisellä äänellä kihertänyt, kuinka mielelläni viettäisin päivän Mikko-hanipöön kanssa. Hevibändin keulakuvaksi Mikon kuvittelisi helposti. Kuin keskitysleirin johtajan käskystä ihmiset lankeaisivat polvilleen kosketusta rukoillen euforinen kiilto silmissään. Esikuvanaan häntä eivät pitäisi surkuhupaisat 14-vuotiaat pissikset vaan asennemimmit ja kovat miehet. Luohan Mikko itsekin voimakkaalla vartalollaan, asiallisella tyylillään ja miehisellä tuoksullaan ympärilleen auran, joka henkii hänen olevan itsevarma. Tietävän tietävän tasan tarkkaan, kuka hän on. Kauaa en venyttänyt ja rypistellyt kysymystä mielessäni, ei minulla ollut täksi päiväksi muutakaan tekemistä.
Kävellessämme Mikko oli kertonut 10-vuotiaan siskonsa olevan kotona, emme olisi kahdestaan. Pikkusiskonsa paikallaolosta Mikko ei ollut pahoillaan, eikä hänen silmiensä kiilto pyyhkiytynyt hetkeksi pois. Olisin sekunnissa muuttunut koppakuoriaiseksi ja laskeutunut piristävästä, naurua aiheuttavasta vyöhykkeestä maan tasalle, jolloin painanut pikimustan selkäpanssarin luodinkestäväksi, kaikelta suojaavaksi kilveksi ja spurtannut menemään toiseen suuntaan, jos olisi vaikuttanut vähänkään siltä, että Mikko olisi minusta kiinnostunut. Kaveri hänestä voisi tulla, muuta ei. Luotettava kumppani hän silti olisi jollekin tytölle, sillä puheiden perusteella vaikutti, että he olivat pikkusiskonsa kanssa kuin pehmoiset ilvekset, ja luonnollisesti Mikko suojelisi siskoaan pahoilta asioilta saaden vastalahjaksi kaikki tunnetut rajat ylittävää lapsen viatonta ja pyyteetöntä palvontaa sekä rakkautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti