Osa 39: Sikalassa sikojen tavalla

Mikko asteli avoimena nuokkuvasta ovesta sisään vaaleatiiliseen omakotitaloon kuin olisi itse rakentanut sen ja ylpeänä omistajana hänellä olisi ollut varaa pöyhistellä komean värisiä sulkiaan samalla äänekkäästi kiekuen. Hän oli napannut lempeän karhumaisen otteen kädestäni, mutta tunsin itseni hänen perässään hinaamaksi kanaksi. Kuin hän olisi napannut räpiköivistä, tulitikun lailla helposti poikki napsahtavista koivistani ja hinannut perässään niin, että päätä tuntui kiertävän jo enemmän kuin kolme keltaista tipua ja kurkkuun oli suun rääkymään auetessa vahingossa joutunut pullea hiiri, jonka karvat kutittivat sen liikkuessa kokonaisena kohti mahalaukkua. Jäljelle jääneet höyhenet olivat kaukana valkoisesta, tosin höyhenpeite taisi alun perinkin olla kompostiin sulautuvan ruskea. Kivet olivat raapineet entuudestaan näppyläisen nahan verta tihkuville haavoille. Harva onneksi kiinnitti meihin mitään huomiota, kolmasosa porukasta taisi uskoa hyppelevänsä kimallepuita kasvavassa taikametsässä pupuina onnistuttuaan pitkän keskustelun jälkeen saamaan suippokorvaisen, voikukanlehdistä taiteiltuun pikkutakkiin sonnustautuneen menninkäisen vaihtamaa tupsuhäntänsä kissankellosta tehtyyn ilokaasunaamariin.


Pelkässä alkoholissakin pysyttelevät hytkyttivät itseään vauhdikkaasti, mutta ei onneksi kestäisi kauaa päästä itse samaan pisteeseen. Papiljoteillä harvat harmaahiuksensa sängyn alta kaivetuilta pölypalloilta näyttämään saaneet mummot olisivat voineet kauhistua luullessaan shortsien todella estävän tyttöjen verenkierron, verta näyttikin pakkautuvan shortsien reunakohtiin ketjukolarin omaisesti, vaikka oikeasti tiukat housut vain yrittivät sinnitellä yhtenä kappaleena, minkä vuoksi joutuivat porautumaan ruokaa jääkauden varalle tehokkaasti varastoineisiin reisiin. Pikakelaukselle painetun jojon lailla liikkuvia takapuolia oli myös verhottu mekoiksi vedettyihin paljettitoppeihin, jotka luonnollisesti paljastivat silloin puolet raskausarpisista rinnoista. Tanssiessa mekkoa surkuhupaisasti esittävän topin helma nousi tarpeeksi ylös esitelläkseen pantterikuvioisia stringejä kuin esityksen jälkeen vielä katsomossa tavaroitaan pakkaavalle yleisölle vaatteitaan lavalla vaihtavia näyttelijöitä armeliaasti esittelevä esirippu, jonka joku neropatti valmisti kaksi metriä liian lyhyeksi säästösyistä.


Porukka jumputti musiikkia täydellä volyymilla piittaamatta viilenevää kesäilmaa sisään imevästä ja samalla tunkkaista bileilmaa ulos sylkevästä ovesta, joka yritti estää vinoseinäistä ja kuprulattiaista talovanhusta saamasta hengenahditusta. Syrjäisen talon pihalta en ollut rekisteröinyt ainuttakaan naapuria, mutta ohuiden seinien ja aukinaisen oven vuoksi musiikkia ei pidätellyt mikään. Talo oli jonkun tyypin, jonka ohi kävellessään Mikko saattoi nyökätä pienesti ilmaistaakseen huomanneensa hänet, mutta tuskin vaivautuisi pakottamaan suupieliään ylöspäin. Poika oli jätetty talonvahdiksi, vaikkeivat vaaleanpunaisella hattaralla sokerisesti kaiken pehmustaneet vanhemmatkaan uskoisi poikansa istuneen kovalla lankkulattialla, josta aika oli järsinyt pienillä hampaillaan viimeisetkin sileät kohdat pois, säpsähdellen kuin pakkoliikkeistä kärsivä, vain luuta ja nahkaa sekä pitkinä väriseviä viiksiä oleva hiiri ja lukien tummanpuhuvaa romaania kynttilän valossa. Vanhempien täytyi tietää lähintä naapurin mummoa talon sumeiksi muuttuneista ikkunoista kuikuilemaan pyytämättäkin, että ikkunasta avautuva näky olisi saanut mummon epäilemään joutuneensa avaruuteen, jossa tavaroiden lisäksi ihmiset lentelevät hallitsemattomasti. Ihmisiä istui sylikkäin, jotkut tanssivat kuin painovoimaa ei olisi olemassakaan ja muutamat parit olivat kietoutuneet kummallisiin asentoihin, imitoivat kenties kastematojen parittelua oranssin sohvan takana tai mahdollisimman pienessä nurkassa, ellei tanssivien ihmisten jaloissa enää ollut tilaa. Outo porukka sopi hyvin kirjavaan sisustukseen. Korviin asti venyvällä, poskia pakottavalla hevosenhammashymyllä huomaavaisilta sukulaisilta vastaanotetut turhakkeet oli ripustettu seinille tai kasattu keoiksi pöydille, huonekalut sopivat yhteen ainoastaan, koska kaikissa asui kipittäviä ötökäitä. Ei ollut aiheetonta pelätä hapertuneen katon rysähtävän niskaamme basson pakottaessa sen pomppimaan ylös ja alas kielen kuivana poskella roikkuessa, energiapalkin laskiessa hälyttävän punaiselle ja lopulta nollaan.


”Hei Mikko!” joku hänen kaverinsa huusi oven suusta röökiaski kädessään viittoillein haluavansa Mikon seurakseen tupakalle. Nyökkäsin Mikolle hyväksyvästi, eihän hän ollut minun palvelijani, jonka halusin hengittävän niskaani käsi sydämellään uskollisuusvaloja historiallisen ylvääseen sävyyn lausuen. Hyvä vain kun häipyi hetkeksi, sain mahdollisuuden kitata alkoholia kevyen tihkusateen sijaan myrskyn tahtiin. Rankkasade herneen kokoisilla pisaroilla huuhtoisi valkoisesta rantahiekasta eri suuntiin lähteneet paljaiden varpaiden jäljet, kaikki muistot katoaisivat. Olin vielä aivan liian tietoinen Iiasta ja hänen punahiuksisesta daamistaan, he sivelivät vuorotellen toistensa ihoja höyhenenkevyesti vaatteiden alta sekä leikkivät asuvansa kukkien täyttämässä, kimaltelevassa satumaailmassa, jonka ainoita asukkaita he olivat pörröisten, suurisilmäisten pieneläinten lisäksi. Valkoiseksi maalatulla sillalla vihreähattuinen tonttu soittaisi viulua niin kauniisti, että uloshengitys tuntuisi pirstaloittavan kuuntelemaan hiljentyneen maiseman.


En saanut imettyä jumputuksesta energiaa, tunsin itseni tuhat vuotta sitten käärityksi muumioksi, joka voisi herätä henkiin, kävellä kädet ojossa ja jalat tönkköinä, vaikka leveät tiet, joita pitkin nopeilla autoilla kuljetetaan ajatuksia, olivat tukkeutuneet muutaman pitkän ja halkaisijaltaan valtavan kokoisen puun kaaduttua poikittain tielle. Talon isäntä tai hänen apurinsa oli sekoittanut suuren kulhollisen boolia. En jaksanut huomioida paikalta liueta halunnutta kauhaa, joka lillui juomassa muistuttaen hiljaista tyttöä, joka yritti saada kantansa piipitettyä ilmoille viidentoista tytön kiivaan keskustelun väliin, mutta kukaan ei kuullut, jolloin hän ääntään korottaen toisti asiansa kenenkään vieläkään kuulematta. Silloin hänen tekisi mieli posket punaisina lieta paikalta näkymättömyysviittaan verhoutuneena. Painoin muovimukin sukellusmatkalle iljettävän väriseen litkuun, kulhoon oli ulkonäöstä päätellen kumottu kaikki jääkaapista löytyneet jämät vanhentuneesta maitotilkasta mahan pohjalta kertaalleen ylös nousseeseen hedelmälihamehuun ja kaljaan. Kittasin lasillisen kurkustani alas ja vedin toisen samalla vauhdilla perään, epäilyttävässä liemessä tuntui olevan onneksi promillejakin.


Hytkyviä ihmisiä oli välissä enemmän kuin vinhasti kiemurtelevia toukkia kannon alla, mutta edelleen huomiokeltaisena välkkyvä huutomerkki Iian pään päällä esti minua unohtamasta hänen rikkoneen sanatonta sopimustamme tulla samoihin bileisiin vain yhteensopivat, mustakyntiset sormemme tiukasti lomittain. Antaessaan punatukkaisen tyttönsä uida syvälle veikeästi välkehtiviin silmiinsä etsimään katseen lupaamia jänniä seikkailuja olisi Iia saanut hänet tarvittaessa sirkuttamaan latinaksi. Oli oikea hetki talloa painavilla maihinnousukengillä Iiaa käsittelevät ajatukset lyttyyn, estää niitä kohottamastaminua ahdistan tummahkoja spiraalisilmäkatseitaan tai sivaltamasta maata piikkihännillään. Taltutettuani ajatukset, rypistin ne vielä palloksi ja heitin bensiinin kanssa roviolle, jolloin liekit räiskähtivät kilpaa tavoittelemaan pilviä. Kukaan ei koskaan onnistuisi sotkemaan elämääni, sillä palapeliini tarvittiin ainoastaan yksi pala, minä, eikä monimutkaisia paloja, jotka yrittivät monimutkaistaa kuvaa. Mikon pala melkein sopi kuvaan, ajan kuluessa siitä hioutuisi ahdistavan kätevästi omaan palaani kiinni lonksahtava palanen, jonka yhteensopivuuden jopa suussaan lutkutetuilla ja vasta tarttumaan oppineilla käsillään pullea lapsukainenkin osaisi yhdistää. En tuntenut olevani Mikolle velvollinen ilmoittamaan oikeudestani leikkiä aikuisten leikkejä, saisin minäkin tytön täksi illaksi kun kerran Iiallakin oli neitonsa. Yksinkertaisemmin kaikki silti menisi, jos Mikko pysyttelisi ulkona yli kymmenen minuuttia tai ei ainakaan olisi halukas etsimään minua sisälle palattuaan.